keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kärsitkö "järvinälvästä"?

Mari keksi meille uuden sanan eli järvinälvä ja minusta se oli erittäin kuvaavaa. Keskustelun aiheena oli tämän loppukesän oudot ihoreaktiot asiakkailla. Ihan tyypillistä on, että asiakkaiden iho menee huonoon kuntoon kesän aikana, koska ihon hoitoa helposti laiminlyödään. Kesällä voidaan olla monenlaisissa olosuhteissa mökillä ja matkoilla jolloin pesuvesi muuttuu ja ihonhoitorutiinit katkeaa.

Yleensäkin loppukesästä ja syksyllä vakioasiakkaidenkin ihossa huomaa, että helposti tulee pientä näppylää, ryhelmää ja punoittelua. Hellekesänä hikoilu aiheuttaa muutoksia ja tulee hikinäppyjä ja finnejä. Viime kesän helteitä ei voi nyt kyllä syyttää, koska sadepäiviä on ollut riittämiin. Ilmeisesti tämä kostea ja lämmin sää on saanut kaikki bakteerit villiintymään, koska näppylöitä on tavallista syksyä enemmän. Kosteus ja hiki muuttaa ihon PH:ta ja silloin iho altistuu bakteeritoiminnalle enemmän. Monella asiakkaalla syy tuntuu olevan myös järvivedessä ja sen epäpuhtauksissa.

Moni siirtyy kesäksi mökkiolosuhteisiin ja pesumahdollisuus on ainoastaan saunassa ja siellä käytetään järvivettä. Varmaan, kun vesi keitetään siitä häipyy suurin osa pöpöistä, mutta jotain jääkin ja varsinkin siitepölyt ja homeitiöt voivat ärsyttää ihoa. Uidessa iho altistuu sitten aivan kaikelle ja jos ihon oma vastuskyky ei kunnolla toimi voi siihen tulla sitten ihottumaa. Joka kesäinen ongelma on ollut märkärupi ja järvisyyhy ja märkärupea onkin ollut neljällä asiakkaalla. Yleensä se kyllä pysyttelee vartalolla, mutta saattaa tulla kasvoihinkin.

Me kosmetologit emme tietenkään tee mitään diagnooseja ja lähetämme asiakkaan heti ihotautilääkäriin, jos siihen on tarvetta. Joskus asiakkaat puhelimessa kysyy kummalle hän ensiksi menee lääkäriin, vai meille. Yleensä kannattaa aloittaa kosmetologista, koska ammattitaitoinen kosmetologi aina ohjaa lääkäriin, jos siihen on tarvetta. On kuitenkin monenlaisia iho-ongelmia mihin me voimme auttaa. Tämä järvinälvä on ihmeen hyvin toennut Nanolift kasvohoidolla ja siitä Marin kanssa keskustelimmekin. Ihan sivuhuomiona ajattelin, että on tosi kiva, kun sekä minä, että Mari olemme niin motivoituneita työstämme, että käymme usein keskusteluja ihosta ja kasvohoidosta. Kysymme myös usein toistemme mielipiteitä ja kokemuksia hoitoihin liittyvissä asioissa.

Tämä syksyn järvinälvä on yleensä rauhoittunut jo yhdellä Nanolift kasvohoidolla. Kunnon kosteutus ja elvytys parantaa ihon omaa vastustuskykyä ja vahvistaa ihoa niin, että iho alkaa parantumaan. Kasvohoidolla saadaan taas iho hyvää peruskuntoon ja kotihoitokin alkaa taas tehoamaan. Näin syksyllä on myös hyvä tarkistaa onko kaikki ihonhoitotuotteet ajantasalla. Nyt aletaan tarvitsemaan huomattavasti enemmän kosteutta, kuin ihan keskikesällä tarvitaan. Ihan jokaiselle tekee hyvää Skin Hydrating Booster ( 30ml 93€)kuuri, joka kosteuttaa ja sitoo ihon omaa kosteutta. Boosteri käy ihan kaikille ihotyypeille ja myös silmienympärille. Yksi pullo riittää reilusti kuukauden kuuriin ja geeliä käytetään aamuin illoin ensimmäisenä puhtaalle iholle ja sitten voide päälle.

3 kommenttia:

  1. Anonyymi09:55

    Minulla on takana kamalin ihokesä IKINÄ!
    Olen koko kesän ollut töissä, lomaa on tiedossa vasta lokakuussa enkä todellakaan ole laiminlyönyt hoitorutiinia.
    Kovan allergiakevään jälkeen tuli stressaava yliopistohakuprosessi joka aiheutti stressiaknen. Sitten sain palovammoja reseptifinnivoiteista sekä ison epämääräisen ihottuma-alueen kaulaan ja rintaan, ilmeisesti stressireaktio töissä velloneen kaaoksen takia. Eilen sain diagnoosin märkäruvesta ja enterorokosta ja kasvot ovat kyllä surkean näköiset... En ole ollut lähelläkään kesämökkiä tai järveä, en todellakaan ole laiminlyönyt hoitoa enkä ainakaan ole grillannut itseäni auringossa. (ihosyöpää suvussa, erittäin vaalea iho ja huono pigmentti) Täytyy ajatella jotain mukavaa ja pysyä positiivisena, muuten alan kyllä katkeroitua ja sehän sitten entisestään kauhistaa ulkoista olemusta...

    -Laura

    VastaaPoista
  2. No, tuo kuulostaa jo todella ikävältä. Onneksi sait diagnoosin märkäruvesta ja avun siihen. On paljon helpompi hoitaa, kun on selvä taudin määritys. Ihottumat ovat niin kovin epämääräisiä usein ettei niistä oikein tiedä mitä ne on. Onneksi märkärupi on aika helppo hoitaa, kun saa oikeat lääkkeet.

    Siinä olet oikeassa myös, että tuo kevää paha siitepölykausi ärsytti monen ihon jo niin pahaksi, että kaikki alkoi ärsyttää. Stressi on yksi pahin ihon vihollinen, mutta sitäkään ei aina voi välttää.
    Tsemppiä syksyyn!

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi15:38

    Minulla on omakohtainen kokemus noista märkäruven jäljistä. Sain alkukesästä tosi pahan märkärupi ihottuman ja söin oikein tiukan lääkekuuriin siihen. Jäljet eivät millään tahtoneet parantua ja pelkäsin jo jääväni arpinaamaksi. Inkeri teki Nanolift hoidon ja jo ekan kerran jälkeen tilanne oli huomattavasti parempi. Nyt kun on tehty jo pari hoitoa ihottuman jälkeen ja olen käyttänyt tehotippoja yms. niin arvista ei ole tietoakaan. Eli voin lohduttaa, kyllä siitä märkäruvesta hyvinkin selviää.

    VastaaPoista