sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Yrittäjän puolisolla ei ole helppoa

Naisyrittäjät ovat iät ja ajat keskustelleet perheen ja yrityksen yhteensovittamisesta. Asia nousi taas mieleeni, kun itse koen huonoa omaatuntoa siitä miten vähän osallistun kotiasioihin. Mieheni on koko loppukesän uudistanut kotiamme, siivonnut ja sisustanut. Minä tulen arki-iltaisin kotiin kahdeksan yhdeksän tienoilla enkä enää laita tikkua ristiin. Onneksi hän ei koskaan valita eikä kai edes oleta, että minä osallistuisin johonkin. Osaan sentään olla kiitollinen, kun hän ostaa uusia huonekaluja ja sisustaa paikkoja.

Muistan kerran eräillä Yrittäjäpäivillä istuin illallispöydässä kahden pariskunnan vieressä ja nämä miehet olivat yrittäjiä. Illan kuluessa vaimot alkoivat valittaa keskenään ja minulle, kun mies on aina töissä. Joskus kuulemma tulee vasta seitsemän aikoihin kotiin.Olin vähän kahden tulen välissä, he naisina hakivat tukea minusta ajatuksilleen, mutta minä taas ymmärsin niitä miehiä paremmin. Yrittäjän luonne on vaan sellainen, että yritys ja työ menee monen muun asian edelle. Puolison olisi  ehkä parempi, vaan sopeutua koska harva yrittäjä muuttaa tapojaan, tai edes voisi muuttaa. Omassa firmassani on aivan pakko tehdä iltatöitä, jos meinaan yrittäjänä pärjätä.

Olen asiaa ajatellut monen asiakkaanikin kannalta, kun moni heistä on yrittäjän puoliso. Jotta homma sujuisi ja perhe-elämä kestäisi heidän on ollut pakko oppia pärjäämään yksikseen. Miehet ovat, niin paljon poissa kotoa, tai tekevät työasioita kotona ollessaan ettei yhteistä aikaa paljoa ole. Jos ei puoliso opi liikkumaan yksikseen, menemään teatteriin, kyläilemään, tai lomailemaankin muiden ystävien kanssa, niin hän jää kaikesta sitten paitsi. Oma äitini on yrittäjän puoliso ja isäni on edelleenkin aina töissä, vaikka on yli seitsemänkymmenen. Äitini ei olisi koskaan päässyt mihinkään ellei hänellä olisi omia harrastuksia. Yrittäjälle taas työn tekeminen on niin veressä ettei hän sitä lopeta, vaikka ei enää olisi pakkokaan.

Kesälomien aikaan ymmärrän monen vaimon harmistumisen, kun puolisolla ei ole kesälomia ollenkaan. Olisi ikävää lähteä matkoille ilman puolisoa. Itsellänihän on noin 30% lomaa verrattuna mieheni lomapäiviin, mutta yritän ne sentään olla aina samaan aikaan, kun miehenikin. Tähän kaikkeen on vaikea sopeutua, jos ei ole omassa perheessään nähnyt yrittäjyyttä aikaisemmin. Monella yrittäjällä on tietysti ystävissäänkin paljon yrittäjiä ja sen näkee, että kaikilla on vähän samat ongelmat. Se, että on aina töissä ei mitenkään tarkoita sitä ettei välittäisi kotiasioistaan, tai perheestään. Yrittäjyys on vaan sellainen ammatti, että se vie aikaa niin paljon enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti